Hyvästä hiihtäjästä suureksi urheilijaksi

Isot voitot ei tee isoa urheilijaa tai isoa ihmistä, vaan sen tekee häviöt ja uran aikana kohdattavat murheet ja vastoinkäymiset ja varsinkin se miten niihin reagoi. Lahdessa kilpaillaan tänä viikkona hiihdon MM-mitaleista. Minun mielenkiintoni hiihtourheilua kohtaan katosi pitkälti vuoden 2001 tapahtumiin. Sen jälkeen en ole liiemmin jaksanut katsoa hiihtokilpailuja. No, nyt olen kuitenkin jonkin verran seurannut Lahden tapahtumia, mutta sen voin kai sanoa että pulssi ei oikein jaksa nousta vaikka suomalaiset taistelevat jopa kirkkaimmista mitaleista. 2001 oli niin raju kolaus että en ole vieläkään toipunut siitä. En lähelläkään.

Mutta on muitakin asioita joista voi iloita. Sami Jauhojärvi on tehnyt pitkän uran ja hän on minun mielestäni hyvä hiihtäjä. Ja mitä tärkeintä, hän ei ole sekaantunut mihinkään doping-juttuihin. Sunnuntaina uransa lopettavalla Jahojärvellä oli viimeinen realistinen mahdollisuus kruunata pitkän uransa MM-kullalla. Ja kulta olisi mitä varmemmin tullutkin pariviestistä ellei nuori norjalaishiihtäja olisi hölmöillyt loppuratkaisussa ja kaatanut sekä itsensa että Jauhojärven viestiparia Iivo Niskasta. Näin kulta vaihtui pronnssimitaliksi, mikä tietysti sekään ei ole huono saavutus. Mutta tässä tapauksessa voi hyvinkin puhua hävitystä mestaruudesta.

Sen voi hyvinkin ymmärtää jos urheilija on tällaisessa tilanteessa pettynyt. Ura on loppumassa, aina johonkin karannut MM-kulta on viimeisissä kisoissa enemmän kuin lähellä, ja sitten... Jos urheilija ei tällaisessa tilanteessa olisi pettynyt niin hän on valinnut väärän uran. Mutta niin kuin totesin alussa: Isot voitot ei tee isoa urheilijaa tai isoa ihmistä, vaan sen tekee häviöt ja uran aikana kohdattavat murheet ja vastoinkäymiset ja varsinkin se miten niihin reagoi. Sunnuntaina Sami Jahujärvi nousi, ainakin minun kirjoissani, suurten joukkoon. Hän olisi voinut haukkua nurta norjalaista, niin kuin teki esimerkiksi Suomen joukkueen päävalmentaja, mutta hän ei sitä tehnyt. "Olen surullinen, että menetimme kultamitalin lopussa. Mutta se on osa urheilua, ja urheilu on pieni osa elämää. Näin, että Emil jäätyi viimeisessä mutkassa. Me voisimme mennä saunaan. Meillä on sauna asunnossamme. Hän on tervetullut lämmittelemään ajatuksiaan ja käsiään meidän kanssamme." Ja vielä, jotta kaikki ymmärtäisivät: "Kyllä, tämä oli kutsu. Ota vähän siideriä mukaan!"

Tällaisia hetkiä, tällaisia lausuntoja ja varsinkin tällainen asenne tekee isoa urheilijaa ja isoa ihmistä. Suomi voittaa mitä todennäköisemmin ainakin pari mitalia lisää näissä kisoissa. Saattaakin se mestaruuskin tulla vaikkapa keskiviikkona. Mutta mitalit sikseen. Tämän ainakin minä tulen muistamaan näistä kisoista. Ja pitkään. Uskallankin sanoa että tämä tapahtuma kaikkinensa kruunasi Jahojärven uran. Enemmän ja paremminkin kuin mitä MM-kulta olisi tehnyt. Joskus saa jopa olla vähän ylpeä siitä että on suomalainen.